Tervetuloa Uusyrityskeskukseen ja yrittäjäksi Kuopion seudulle!

Kuopion kaupunki on kasvava, voimakkaasti kehittyvä ja elinvoimainen maakuntakeskus. Kuopion kaupunki tavoittelee vuoteen 2040 mennessä 200000 asukasta. Samassa suhteessa yritysten määrän pitäisi kasvaa yli 4000 yrityksellä vuoteen 2040 mennessä. Kuopioon rakennetaan vuosittain noin 1000 uutta asuntoa ja tänä vuonna arvioidaan valmistuvan ennätykselliset 1600 uutta asuntoa. Näyttää siltä, että nostokurjet ovat muuttaneet Kuopioon nyt pitemmäksi aikaa. Kuopion seudulle kannattaa panostaa. Kuopion seutu on nyt erityisen houkutteleva paikka perustaa ja kehittää yritystoimintaa.

Olen joskus kuvannut yrityksen perustamista pohtivan tilannetta informaatiomyrskyksi, jossa uutta tietoa ja uusia sanoja putkahtelee ihmisen tietoisuuteen niin tiuhaan tahtiin, että harvalla riittää ymmärrys erottaa olennainen tieto turhasta. Meidän tehtävämme Kuopion seudun Uusyrityskeskuksessa on auttaa juuri tuossa informaatiomyrskyssä tarpovaa yrityksen perustajaa selville vesille.

Esimerkiksi internetistä löytyy kaikki tarpeellinen tieto yrityksen perustamiseen ja paljon sähköisiä palveluja helpottamaan aloittavan yrittäjän elämään, mutta edelleen lukijan vastuulle jää tulkinta siitä mikä koskee juuri minua ja minun yritystoimintaani? Onko suunnittelemani toiminta kannattavaa vai ei? Mistä löydän tarvittavia asiantuntijoita avukseni? Me autamme sinua löytämään sinulle oikeaa ja tarvittavaa tietoa ja sinulle sopivin tapa yrittää. Raaskimme myös sanoa, jos suunnitelmissasi ei ole vielä kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä. Työtapamme on kuitenkin aina kehittävä. Olemme aina aloittavan yrittäjän puolella.

Olemme palveluksessasi, kun pohdit yrityksen perustamista. Aloita vaikkapa liikeidean arviointipalvelustamme, jos haluat nopean arvion liikeideastasi. Yrittäjäinfoistamme saat hyödyllistä tietoa yrityksen perustamisesta ja eväät aloittaa liiketoimintasuunnitelman tekemisen. Henkilökohtaisessa yritysneuvonnassamme saat sparrausta ideasi toteuttamiseen. Hyvin suunniteltu yritystoiminta kantaa pitemmällä ja yli 80 prosenttia asiakasyrityksistämme on toiminnassa vielä viiden vuoden jälkeen.

Tartu toimeen, ota meihin yhteyttä ja aloita yritystoimintasi suunnittelu jo tänään!

Tarja Pöyhönen
toimitusjohtaja
Kuopion seudun Uusyrityskeskus ry

Lisää blogikirjoituksia